Maahantuonti ja kauppa
Kotimaisen valmistuksen lisäksi varsin suuri osa Suomessa myytävistä koruista on maahantuotuja. Ulkomaisia koruja ja muita jalometallituotteita tulee markkinoillemme lähinnä Etelä-Euroopasta, Intiasta ja Aasiasta. Näissä maissa ei ole välttämättä yhtä tarkat lait ja vaatimukset esimerkiksi tuotteiden jalometallipitoisuuksista. Tämän vuoksi valveutuneimmat kotimaiset maahantuojat testauttavat tuotteensa Inspectan puolueettomassa jalometallilaboratoriossa. Näin he varmistavat, että heidän myymänsä tuotteet ovat aitoja ja vaatimuksenmukaisia.
 |
Kultajousi on uudenlainen kultasepänliike, joka yhdistää perinteisiä kultasepänliikkeeseen liittyviä arvoja ja tuo samalla uudenlaista rentoutta ja nuorekkuutta liikkeissä asioimiseen.
Kultajousi on Suomen suurin kello- ja jalometallialan ketjuyritys. Lisäksi Kultajousi kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kello- ja jalometallialan konserniin. |
 |
Timanttiset-ketju on Suomen suurin kello-, koru- ja lahjatavaramyymäläketju. Jäsenliikkeet sijaitsevat suurimmilla paikkakunnilla kautta Suomen ja ne muodostavat yhdessä koko maanlaajuisen markkinointi-, maahantuonti- ja jälleenmyyntiverkoston. Ketjun toiminta käynnistyi vuonna 1972. |
Lisää luotettavia toimijoita >>>